21. elokuuta 2014

Ikeasta

Kuten varmasti monet muut, teimme mekin joitain häiden somistehankintoja Ikeasta. Ja miksi ei, asumme kyseisen puljun lähellä ja sieltä saa halpaa tavaraa. Toivottavasti selvisimme kuitenkin tällä reissulla, ettei siellä tarvisi käydä toistamiseen hääasioissa. Mielummin menisin seuraavan kerran Ikeaan häiden jälkeen sohvaostoksille :) Seuraavanlaisia tarvikkeita Ikeasta hankittiin:


  • Tuikkuja ja tuikkukippoja. Päädyimme ihan tavallisiin lasituikkukippoihin. Mietin aiemmin, että kultaiset tuikkukipot olisivat ihania. Niitä ei kuitenkaan valitettavasti ole kovinkaan hyvin saatavilla. En löytänyt sellaisia ainoastakaan suomalaisesta verkkokaupasta enkä myöskään mistään myymälästä. Nämä Ikean kipot ovat vielä niin halpoja (4 kpl euron), että määrässä ei sitten tarvinnut säästellä. Pöytiin tulee nyt sittenkin kaitaliinaa kultaista väriä tuomaan, jonka esittelen kunhan haen Juhla Center -paketin postista.
  • Maljakko kimpulle. Kotiin tarvittiin muutenkin parempaa kukkamaljakkoa.
  • Tuo lyhtyhommeli on korteille ja kirjekuoressa annettaville lahjoille. Olisin alunperin halunnut sellaisen tumman lintuhäkin, mutta niidenkin kohdalla oli saatavuus erittäin huono. Valkoisia olisi ollut enemmän, mutta ihastuin sitten tähän Ikean lyhtyyn, joka kyllä näyttää vähän lintuhäkiltä. Pentikillä olisi tosin ollut tumma lintuhäkki, mutta sulho ei antanut minun maksaa 65 euroa sellaisesta (eipä tuo mitään, kaikkea ei voi saada :)). Pidän tästä Ikean lyhdystä ja tälle tulee sisustuskäyttöä kotonakin.
  • Ikeasta löytyi jopa sateenvarjo. Halusimme mustan pitkävartisen sateenvarjon. Ehkä tuo ei ole hienoin mahdollinen, mutta ihan riittävä meille (tuskin tulee kuviin tms). Toivotaan, ettei sitä hääpäivänä tarvisi ollenkaan.

4 kommenttia:

  1. Ikea on kyllä ihan huippu, myös hääostoksissa! Heti kihlautumisemme jälkeen aloin ostelemaan Ikeasta pikkuhiljaa MJÖD-tuoppeja, jotka toimivat häissämme maljakoina. Kappas vaan Ikea päätti yht'äkkiä lopettaa tuoppien myymisen ja pieni paniikki iski! Onneksi hääkirppikselä löysin niitä isomman erän kerralla! Viltit ja kynttilät ajattelin vielä käydä Ikeasta hommaamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Tyypillistä morsiamen tyyliä tuollainen. Et löydy sopivaa tai sitten sen sopivan jutun valmistus lopetetaan. Onneksi kuitenkin löysit tuoppeja hääkirppikseltä! :)

      Poista
  2. Meidän häissä tulee olemaan noita ihan samoja tuikkukippoja. :D Ostettiin kolme tollasta pakkausta. Onneks mä olen tosi kova kynttilöiden polttaja, niin nää tulee olemaan käytössä myös häiden jälkeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä hyviä kun ovat niin edullisia. Itse saatan kyllä laittaa myyntiin, vaikka kynttilöitä polttelen niin erilaisia tuikkukippoja on meillä kotona jo ihan riittävästi :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3