9. elokuuta 2014

Lahjalista

Emme todellakaan varsinaisesti odota lahjoja vierailtamme, emmekä edellytä vierailtamme lahjan tuomista. Kuitenkin ajattelen, etten itse menisi häihin vieraaksi ilman lahjaa. Yhdet häät tulivat viikon varoitusajalla, ja veimme sulhon kanssa parille ravintolalahjakortin. Noissa häissä hääpari ei oikeasti välttämättä odottanut koko lahjaa, mutta kyllä itse vieraana haluan onnitella hääparia lahjan kera. En siltikään pahastu, jos joku ei meille häälahjaa tuo. Hääinfossamme lukee näin:


Muistaminen:
Tärkein lahja meille on se, että pääsette juhlimaan kanssamme tätä yhtä elämämme tärkeintä päivää. Jos kuitenkin haluatte meitä muistaa lahjalla, on meillä laadittuna lahjalista osoitteessa www….


Luulen kuitenkin, että vieraat haluavat tuoda jotain. Siksi laadimme lahjalistan lahjalista.net-sivuille. Listalta löytyy seuravaa:


Meillä on kyllä astioita, mutta kaikki ovat joko Ikeasta tai vanhoista kodeista sekalaisia astioita (plus mäkkärin kaupanpäälle tulevat kokislasit :D). Sulhasta nyt ei astiat voisi vähempää kiinnostaa, mutta olen saanut hänet jotenkuten vakuutettua niiden tarpeellisuudesta. Häät jos mitkä ovat oiva tilaisuus saada astiasto alkuun tai muuta hyödyllistä kotiin.


Ja sitten muut. Näissä ei ollut mitään rajoitusta määrään liittyen, paitsi leffalipuissa 6 kpl. Tykkäämme käydä elokuvissa etenkin syksyisin ja talvisin, mutta ei sitä väkisin viitsi käydä mitään huonoa katsomassa. Samoin tykkäämme käydä syömässä. Itseasiassa yleensä käymme sekä leffassa että syömässä, harvoin vain jommassa kummassa. Ikean lahjakortti on lähinnä uutta sohvaa varten. Rahaa emme varsinaisesti tarvitse ja jopa ennemmin toivoisin näitä muita lahjoja, mutta tiedän vieraissa olevan sellaisia, jotka haluavat antaa rahaa, koska se on niin helppoa. Eipä sitä koskaan liikaakaan ole, ja se häämatka tosiaan on tulossa... (palaan tähän blogin puolella myöhemmin ;)).

Lista on siis melko pieni koska vieraita on vähän, ja sieltä löytyy erihintaisia asioita. Esimerkiksi nuo salaattiootimet maksavat 12 euroa, kun taas aterinsetti oli yli 100 euroa. Mitään oletuksia myöskään rahasummista ei ole. Itse en tajua esimerkiksi sitä (vanhaa?) oletusta, että lahjan pitäisi kustantaa omat ruoat. Höpön löpn sanon minä, pääasia, että vieraat pääsevät paikalle ja lahja on sitten kiva lisä. No jos joku ravintolalahjakortin tuo, niin olisi ihan mukavaa, että sillä summalla kaksi ihmistä kyseisessä ravintolassa syö. Eli ravintolan tason mukaan se lahjakortin summa, mutta luulisi tämän olevan itsestään selvää...

Kirjoitan nyt vielä vähän siitä rahan pyytämisestä ja antamisesta. Ensinnäkin, mielestäni siinä ei ole mitään pahaa tai epäsopivaa. Toiseksi, jos hääpari pyytää lahjaksi rahaa, on sitä toivetta syytä kunnioittaa. Oikein ärsyttää nillitys jollain keskustelupalstoilla tyyliin, että "Kuinka joku kehtaa pyytää rahaa?". Jokaisen omat häät, ja jokainen pyytäkööt mitä tarvitsee. Mielummin rahaa, kuin jotain täysin tarpeetonta kaappeihin pölyttymään. Meillä vaan sattuu olevan näitä juttuja kotiin, joita tarvitsemme. Ja kuten sanoin aiemmin, me itse emme varsinaisesti rahaa tarvitse, mutta kyllä sille aina käyttöä on. Raha-kohta on kuitenkin viimeisenä vaihtoehtona listassamme. Eiköhän vieraat tajua siitä, että ensisijaisesti toivomme muuta.


Mitä te toivoitte? Ja mitä ajatuksia rahan pyytäminen/antaminen lahjaksi herättää?

Edit. Tekstin kirjoittamisen jälkeen, mutta ennen julkaisua kuitenkin. Kun kutsut olivat lähteneet, huomasin vieraiden varaavan ensin juurikin noita kodin juttuja. Ilmeisesti ihmiset tykkäävät antaa paketteja, ja se sopii toki meille. Sen lisäksi lisäsimme listaan vielä seuraavia toiveita:


Kuvateksteistä tuli vähän pieniä. Lisäsin siis Iittalan teemaa vielä leipälautaset, Finlaysonin muotoonommeltuja lakanoita 2 kpl, parivuoteen peiton sekä Finlaysonilta yhdet lakanat (pussilakana ja tyynyliinat erikseen). Lisäsin kommenttiin peitosta seurtaavasti: "Aika vaihtaa yhteiseen peittoon avioliiton myötä :)". Jos kukaan ei peittoa meille lahjaksi tuo, ostamme kyllä sellaisen sitten itse!

2 kommenttia:

  1. Voi ei kuinka ihanat nuo Pentikin ottimet! Mäkin haluun. :) Meillä vielä mietinnässä että onko pakko tehdä jokin tavaralista vai kelpaako vieraille pelkkä matkaraha/lahjakortit lahjavaihtoehdoiksi.. En jaksaisi millään raahailla kauheeta lahjavuorta hääpaikalta pois enkä kyllä jaksaisi keksiä kaikkia tavaroita sinne listallekaan. Ja sitten taas kun mies on tuommoinen että esim syö minkänäkösiltä lautasilta vaan niin tuntuu että ne lahjat oisivat vain mulle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä ovatkin, ja tuota samaa sarjaa löytyi ainakin leikkuulautoja. Ei mekään oltaisi tehty listaa, ellei olisi ollut tarvetta näille asioille. Matkaraha ja lahjakorttitoiveet ovat mielestäni hyviä toiveita, varsinkin jos ei halua ja tarvitse mitään tavaraa. Ja vieraiden tulisi kyllä mielestäni näitäkin toiveita kunnioittaa marisemisen sijaan! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3